Malicorne oli päättänyt kohota hinnalla millä hyvänsä, ja kalliisti hän tässä tarkoituksessa olikin hankkinut itselleen rakastetun ja ystävän. Rakastettu, kreivitär de Montalais, on säälittömästi evännyt häneltä rakkauden viimeiset myönnytykset, mutta hän oli ylimyksen tytär, ja siinä oli kylliksi Malicornelle. Ystävä ei ollut kovinkaan ystävällinen, mutta tämän oli ottanut suosikikseen kreivi de Guiche, joka itse oli kuninkaan veljen ystävä, ja siinä oli kylliksi Malicornelle. Rahallisesti neiti de Montalais kuitenkin tuli vuosittain maksamaan hänelle tuhannen livreä, — nauhoihin, hansikkaihin ja makeisiin, — ja de Manicamp sai vuosittain kahdestatoista viiteentoista sataan käsilainoina, joita ei milloinkaan maksettu takaisin.
Malicornelle ei siis itselleen jäänyt mitään. Ei, me erehdyimme, jäihän hänelle isän kassa. Kaikessa hiljaisuudessa hän oli prokuraattorin rahoista jo maksanut itselleen usean vuoden määräerän ennakolta, itsekseen vannoen täyttävänsä vajauksen heti kun saisi siihen tilaisuuden.
Täksi tilaisuudeksi hän oli suunnitellut tuottoisaa virkasijaa kruununprinssin huonekunnassa, kun tämä järjestettäisiin Anjoun Filipin mennessä naimisiin. Se aika oli nyt tullut, alettiin vihdoinkin laittaa prinssille omaa taloutta. Hyvä toimi kuninkaallisen perheen jäsenen hovissa, kun se annettaisiin sellaisen ystävän kuin de Guichen takuulla ja suosituksella, merkitsi vähintään kahtatoistatuhatta livreä vuodessa, ja sovelluttaen siihen jo koettelemaansa tulojen korollakäyttöä saattoi Malicorne tuosta summasta tehdä kaksikymmentätuhatta.
Sellaiseksi virkailijaksi päästyään Malicorne siis saattoi mennä naimisiin neiti de Montalaisin kanssa, joka ei ainoastaan toisi miehelleen myötäjäisiä, vaan myöskin arvoa vanhan aatelisnimensä loistolla. Mutta ainoanakaan tyttärenä ei kreivittärellä ollut suurtakaan sukuperintöä, ja kunnollisten myötäjäisten saamiseksi oli tarpeellista, että hän pääsisi seuranaiseksi jollekulle suurelle ruhtinattarelle, joka oli yhtä antelias kuin leskiherttuatar oli itara. Ja jotta vaimo ei olisi toisaalla ja mies toisaalla, — jollainen asema tuottaa suurta hankaluutta liiatenkin sellaisille luonteille kuin tällä tulevalla pariskunnalla oli, — Malicorne oli ajatellut yhtymäkeskukseksi juuri kruununprinssin hovia. Neiti de Montalaisin piti tulla prinsessa Henrietten hovineidoksi, Malicornen toimiessa Anjoun herttuan huonekunnan virkailijana.
Suunnitelma oli hyvä, ja sitä oli rivakasti ryhdytty toteuttamaan. Malicorne oli kärttänyt Manicampia pyytämään kreivi de Guichelta hovineidon valtakirjaa, ja kreivin pyynnöstä oli Filip epäröimättä allekirjoittanut sellaisen.
Mutta eiväthän noin toimeliaan sielun laskelmat supistuneet näin ahtaisiin rajoihin, vaan ulottuivat jo paljon etäämmäksikin tulevaisuuteen. Henriette-prinsessan lähellä saisi sukkela, nuori, sievä ja vehkeilynhaluinen seuranainen tietoonsa kaikki nuoren huonekunnan naissalaisuudet, ilmoittaen ne uskollisesti miehelleen, joka puolestaan pitäisi ystävänsä Manicampin kanssa silmällä miehisen elämän kätkettyjä piirteitä. Tällä keinoin voitaisiin joutuisesti luoda suurikin omaisuus. Malicorne oli ruma nimi;[51] sen saaneella oli kylliksi älyä tämän totuuden myöntämiseen. Mutta sopihan sitten ostaa aatelistila, joka antaisi tälle nimelle jalosointuisemman lisän.
Ei ollut uskomatonta, että nimelle voitaisiin silloin löytää mitä ylhäisin alkuperäkin; se saattoi johtua jostakin muinaisesta tihutyöstä, jonka verestäminen tuottaisi Malicorne-suvulle uudenlaista loistoa.
Näissä suunnitelmissa tosin ilmeni vielä monenlaisia vaikeuksia, ja pahimpana itse neiti de Montalais.
Oikullisena, ailahtelevana, arvaamattomana, pikamielisenä, väliin vallattomana ja väliin liiankin tyystänä sovinnaisuuden noudattajana tämä omapäinen impi useinkin pelkällä valkoisten sormiensa näpäytyksellä tai hymyilevien huultensa puhalluksella suisti kumoon korttilinnan, jonka Malicorne oli kuukauden kärsivällisyydellä rakentanut. Mutta rakastajan kiusoja lukuunottamatta Malicorne oli kuitenkin onnellinen, ja joskaan hän ei kyennyt vieraantumaan rakkaudestansa, oli hänellä silti voimaa sen huolelliseen peittelemiseen siinä tiedossa, että niiden kahleiden vähäisinkin hellittäminen, joihin hän oli omituisella sävyllään kytkenyt valtiattarensa, päästäisi irti kiusanhengen, joka veisi häneltä merkityksen ja pilkkaisi hänen koko kosintaansa. Hän nöyryytti rakastettuansa ynseydellä. Halussaankin hehkuen, kun kreivitär viettelevänä lähestyi häntä, Malicorne osasi tekeytyä kylmäkiskoiseksi, kun oli varma siitä, että toinen ilkkuen pakenisi, jos hän avaisi sylinsä. Montalais puolestaan ei luullut rakastavansa lakimiestä, vaikka asian laita oli päin vastoin. Malicorne vakuutteli hänelle penseyttänsä niin alituiseen, että hän tuon tuostakin lopulta uskoi, ja silloin hän luuli vihaavansa mokomaa karhua. Kun neitonen jälleen yritti vallata häntä keimailulla, heittäysi Malicorne vielä keimailevammaksi, päästämättä rakastettuansa koskaan täydellisesti varmaksi hänen todellisista tunteistaan. Mutta enimmin ja ehdottomasti kiinnitti nuorta kreivitärtä Malicorneen se seikka, että tämä oli aina tulvillaan hovin ja suurkaupungin viimeisiä kuulumisia; hän toi Bloisin piiriin aina uuden kuosin, salaisuuden tai suuren maailman tuoksahduksen, ja niiden tärkeyttä lisäsi lakimiehen ovela menettely, kun hän ei koskaan pyytänyt kahdenkeskistä kohtausta, vaan päin vastoin antoi vain houkutella itsensä vastaanottamaan suosionosoituksia, joiden saamiseen hänellä kuitenkin hehkui halu. Ei kreivitärkään kitsastellut jutustelussaan; hänen välityksellään Malicorne tiesi kaikki linnan tapahtumat, joita hän mitä hupaisimpina kaskuina sitten kertoi Manicampille. Tämä ei huolettomuudessaan viitsinyt niitä enää parannella, vaan haastoi ne valmiissa kunnossaan kreivi de Guichelle, joka niillä hauskutti vuorostaan Filip-prinssiä.
Sellainen pikku pyyteiden ja vehkeiden vyyhti siis lyhyeen kerrottuna yhdisti Bloisin, Orléansin ja Pariisin, ja se nyt oli toimittamassa viimemainitun kaupungin suureksi mullistajattareksi pienoisen la Vallière-poloisen, joka äsken riemastuneena palatessaan äitinsä syliin ei voinut mitenkään aavistaa, mikä merkillinen tulevaisuus oli hänen osanaan.