"Oletko varma siitä, että ajattelen jotakin?"
"Sinä ajattelet jotakuta, mikä merkitsee samaa tai on oikeastaan paljon pahempi seikka."
"Niinkö luulet, Montalais?"
"Louise, Louise, sinisilmäsi ovat syvät kuin meri, jonka viime vuonna näin Boulognessa. Ei, minä erehdyn, — meri on kavala: sinun silmäsi ovat syvät kuin heleä taivas, jonka näen kaareutuvan tuolla yläpuolellamme."
"No, koska luet niin hyvin silmistäni, sanohan minulle, mitä minulla on mielessäni."
"Ensiksikään sinulla ei ole mielessäsi Monsieur Raoul, vaan Rakas
Raoul."
"Oh!"
"Älä niin vähästä punastu. 'Rakas Raoul', sanokaamme, 'pyydät minua kirjoittamaan sinulle Pariisiin, missä prinssin asiat pidättelevät sinua. Koska sinun on täytynyt ikävystyä siellä, etsiäksesi huvitusta maalaistytön muistelusta…'"
Louise suoristausi äkkiä.
"Ei, Montalais", hän keskeytti hymyillen, "en ajattele sanaakaan tuosta. Maltahan, näin minä ajattelen."