"En tahdo kuulla kohteliaisuuksiasi, vaan kysyn mielipidettäsi. De Wardes väittää, että aatelisarvoja käytetään väärin; minä taasen olen sillä kannalla, että aatelisarvo sinänsä ei ole katsottava mitään merkitseväksi, jos mies ei osoita edustavansa sitä kunniakkaasti."
"Sinä olet oikeassa", lausui de Bragelonne tyynesti.
"Mutta minäkin voin esittää perusteen väitteelleni, herra varakreivi", virkkoi de Wardes omituisella äänenpainolla, "sanoessani, että Ranskassa kaikin tavoin halvennetaan ylimystöä: itse kuningas valitsee ympäristökseen miehiä, jotka eivät voisi luetella neljääkään esi-isää."
"Mitä joutavia!" tokaisi de Guiche; "kuinka voitkaan siten sanoa?"
"Voin mainita esimerkin." De Wardes kääntyi erityisesti tähystämään Bragelonnea, mutta jatkoi sitten kreiville: "Tiedätkö, kuka on vastikään nimitetty muskettisoturien päällikkökapteeniksi, — arvoasemaan, joka vastaa enempää kuin päärin etuuksia ja asettaa haltijansa Ranskan marskienkin edelle?"
Raoul alkoi punehtua huomatessaan, mihin de Wardes tähtäsi.
"En ole kuullut; kuka on nimitetty? Pitkää aikaa ei siitä missään tapauksessa ole, sillä vielä viime viikolla se paikka oli avoinna, kun kuningas epäsi sen kruununprinssiltä, jolla oli suojatti aiottuna toimeen."
"No, kas, hyvä ystävä, kuningas on sen evännyt veljensä suojatilta, antaakseen tuon aseman chevalier d'Artagnanille, gascognelaiselle pikkuaateliselle, joka on kolmekymmentä vuotta palvellut vartiosoturina eteissuojamissa!"
"Suokaa anteeksi, monsieur, että keskeytän", puuttui puheeseen Raoul, luoden ankaran silmäyksen de Wardesiin, "mutta te ette nähdäkseni tunne miestä, josta puhutte."
"Enkö muka tunne herra d'Artagnania! Hyväinen aika, kuka ei häntä tuntisi?"