"Mitä! Ettäkö Buckingham…?"
"Se nimi tuottaa turmaa Ranskan ruhtinashuoneelle."
"Jo nyt… Hän siis —?"
"Kuuluu olevan mielettömästi rakastunut nuoreen prinsessaan eikä soisi kenenkään muun pääsevän lähellekään."
De Guiche punastui.
"Hyvä, hyvä, kiitos!" sanoi hän puristaen de Manicampin kättä. "Mutta Luojan nimessä, älä levitä sitä huhua ranskalaisten kuuluviin, sillä muutoin ilmaan välähtelee miekkoja, jotka eivät pelkää englantilaista terästä."
"Sitä rakkautta ei nähdäkseni sentään oikeastaan voi pitää todistettuna", huomautti Manicamp; "kenties se on vain tyhjänpäiväinen kasku."
"Ei", arveli de Guiche, "minä aavistan siinä totuuden." Ja nuoren miehen hampaat puristuivat väkisinkin yhteen.
"No, mitäpä sillä on sinulle tai minulle väliä, jos kruununprinssistä tuleekin samaa kuin kuningasvainajasta? Isä-Buckingham kuningattarella, poika-Buckingham kruununprinsessalla, — mitä me siitä!"
"Manicamp! Manicamp!"