"Ka, hitto, tehty kuin tehty, tai ainakin se on puheeksi tullut."
"Vaiti!" käski kreivi.
"Ja miksi siitä niin pitäisi vaieta?" tokaisi de Wardes; "juttuhan tuottaa suurta kunniaa ranskalaisuudelle. Ettekö te ole samaa mieltä, herra de Bragelonne?"
"Mikä juttu?" tiedusti Bragelonne apeasti.
"Että englantilaiset siten ihailevat teidän kuningattarienne ja prinsessainne kauneutta."
"Suokaa anteeksi, en ole tarkannut edellistä keskustelua, vaan kaipaisin selitystä."
"No niin, isä-Buckinghamin tarvitsi tulla Pariisiin, jotta hänen majesteettinsa kuningas Ludvig XIII havaitsi puolisonsa olevan hovinsa tenhoavimpia kaunottaria; nyt pitää vuorostaan poika-Buckinghamin vahvistaa palvomisellaan ranskalaissyntyisen prinsessan viehkeys. Tästälähtein koituu kuninkaallisten sulojen todisteeksi se tieto, että ne ovat herättänet merentakaista rakkautta", haastoi englantilaissyntyinen aatelismies.
"Monsieur", vastasi Bragelonne, "en halua kuulla pilapuheita noista asioista. Me aatelismiehet olemme kuningattarien ja prinsessain kunnian puoltajia. Jos me nauramme heille, niin millaista esiintymistä voimmekaan odottaa lakeijoilta?"
"Ohoh, monsieur", tokaisi de Wardes punehtuen korvalehtiä myöten, "miten minun on tuo käsitettävä?"
"Miten vain mielitte, monsieur", vastasi Bragelonne kylmäkiskoisesti.