Heti työnnettiin vesille satakunta korukankailla verhottua purtta, joiden piti viedä ranskalaiset aatelismiehet tulijain luokse. Mutta kun näki niiden jo satamassa keikkuvan kuin lastuina ja aallonmurtajan takana korkeiden vesivyöryjen huppelehtivan sekä kumealla pauhinalla pirstoutuvan reunuskiviin, oli ilmeistä, että näistä veneistä ei yksikään pääsisi edes neljännesmatkaa kumoon kierähtämättä.

Tuulesta ja aallokosta huolimatta valmistausi kuitenkin muuan luotsivene vakaasti lähtemään satamasta, asettuakseen englantilaisen amiraalin käytettäväksi.

De Guiche oli veneiden paljoudesta etsiskellyt hiukankin vankempaa purtta, jolla olisi voinut toivoa pääsevänsä englantilaisiin aluksiin asti. Silloin hän huomasi luotsivenettä varusteltavan.

"Eikö sinusta, Raoul", hän virkkoi, "tunnu häpeälliseltä meidänlaistemme älykkäiden ja rivakkain olentojen peräytyä tuulen ja veden raa'an voiman tieltä?"

"Sitä tässä juuri olen ajatellut", vastasi Bragelonne.

"No, tahdotko tulla mukaan, niin lähdemme tuohon veneeseen ja pistäydymme ensi tervehdykselle? Tahdotko sinä de Wardes?"

"Olkaa varuillanne, te hukutatte itsenne", sanoi Manicamp.

"Ja tyhjän päiten", huomautti de Wardes, "kun ottaa huomioon, että te ette vastatuuleen muutenkaan pääsisi aluksiin asti."

"Sinä siis kieltäydyt?"

"Niin, totisesti! Mielellänikin menettäisin henkeni taistelussa ihmisiä vastaan", ja de Wardes loi syrjäsilmäyksen Bragelonneen, "mutta minulla ei ole vähäisintäkään halua kamppailla aironvedoilla suolaisten vesihyökyjen kanssa."