Amiraalilaivan miehistö keräysi nojailemaan parraskaiteisiin tai kapusi vantteihin, huudahdellen hyväksyviä arvostelmiaan noiden kahden pelottomuudesta, luotsin taitavuudesta ja hänen väkensä rivakkuudesta. Huikea hurraus tervehti heidän tuloansa laivaan.
Norfolkin kreivi, pulska nuori mies kuuden- tai kahdeksankolmatta ikävuoden väliltä, kiirehti aatelismiehiä vastaanottamaan. De Guiche ja Bragelonne nousivat reippaasti ylös oikeanpuolen nuoratikkaita ja läksivät amiraalin johtamina tervehtimään kuninkaallisia naisia.
Kunnioitus ja olletikin jonkunlainen pelko, jonka laatua hän ei yrittänytkään selvittää itselleen, olivat tähän asti pidättäneet kreivi de Guichea tarkoin silmäilemästä nuorta prinsessaa. Tämä sitävastoin oli heti kiinnittänyt huomionsa häneen ja kysyi lopulta äidiltään: "Eikö tuo olekin Monsieur?"
Madame Henriette tunsi kruununprinssin paremmin; hän hymyili tyttären itseluuloisuuden erehdykselle ja vastasi: "Ei, se on vain herra de Guiche, hänen suosikkinsa."
Se vastaus pakotti prinsessan hillitsemään vaistomaista suosiollisuutta, jota kreivin uskallus oli herättänyt. Juuri sillä hetkellä, jolloin prinsessa virkkoi kysymyksensä, de Guiche vihdoin rohkeni kääntää katseensa häneen, päästen vertaamaan alkuperäistä muotokuvaan. Nähdessään nuo kalpeat kasvot, eloisat silmät, ihastuttavat kastanjanruskeat kutrit, värähtelevät huulet ja kuninkaallisen ilmeen, joka tuntui kiittävän ja rohkaisevan yhtaikaa, hän joutui sellaisen mielenkuohun valtaan, että ainoastaan Raoulin käsivarren tuki esti hänet horjahtamasta.
Ystävän kummeksuva katse ja kuningattaren suosiollinen ele toinnuttivat de Guichen. Muutamin sanoin hän esittäysi kruununprinssin lähettinä ja tervehti ympärille ryhmittyviä englantilaisia ylimyksiä siinä arvonmukaisessa järjestyksessä, jossa nämä astuivat esiin. Raoul esiteltiin vuorostaan ja sai armollisen vastaanoton; kaikki tiesivät, mikä osuus kreivi de la Fèrellä oli ollut Kaarle-kuninkaan kruunun palautukseen, ja olihan kreivi lisäksi ollut välittäjänä tälle naimaliitollekin, joka nyt toi Henrik IV:n tyttärentyttären takaisin Ranskaan. Raoul puhui englanninkieltä aivan sujuvasti ja asettui ystävänsä tulkiksi niiden nuorten englantilaisten aatelismiesten parissa, jotka eivät olleet riittävästi perehtyneet ranskaan. Samassa peräkannelle ilmestyi harvinaisen kaunis nuori mies, joka herätti huomiota pukunsakin ja aseittensa hienolla loistokkuudella. Hän lähestyi kuninkaallisia naisia näiden haastellessa Norfolkin kreivin kanssa ja lausui äänellä, joka ilmaisi huonosti salattua kärsimättömyyttä:
"No niin, hyvät naiset, meidän on mentävä maihin."
Sen kutsun kuullessaan nuori prinsessa kohousi istualta ja aikoi astua tarttumaan käsivarteen, jota aatelismies tarjosi hänelle monenlaisia mielenilmeitä kuvastavaa vilkkautta osoittaen. Mutta amiraali asettui väliin.
"Odottakaa hiukan, herttua", sanoi hän; "sallikaa minun huomauttaa, että naiset eivät voi lähteä veneeseen tällä säällä. Merenkäynti on liian ankara, mutta neljän tienoissa luulisin tuulen heikentyvän, joten sopisi illalla mennä maihin."
"Mutta minun täytyy muistuttaa, mylord", vastasi Buckingham yrittämättäkään peitellä ärtymystään, "että teillä ei ole mitään oikeutta tällaiseen määräilyyn. Naisistamme kuuluu valitettavasti toinen Ranskalle, ja näettehän, että Ranska on jo toimittanut lähettiläät noutamaan häntä!"