Raoul rakasti, ja hän ymmärsi kaikki. Hän tähtäsi ystäväänsä sellaisen merkitsevän silmäyksen, jolla ainoastaan uskollinen toveri tai huolehtiva äiti kykenee varoittamaan mahdollisesta harha-askeleesta.
Ehtoopäivällä ilmestyi viimein aurinko esiin, tuuli laantui, meren pinta tyyntyi, ja hälvenevä usma paljasti jälleen näkyviin Ranskan myhäilevän rannikon tuhannet valkoiset rakennukset, jotka sievästi kuvastuivat vehmaiden puiden tai sinisen taivaan taustalta.
85
Teltat.
Englantilainen amiraali — kuten olemme nähneet — oli omaksunut pikamielistä herttuaa kohtaan sen sävyn, että hän ei ollut huomaavinaankaan tämän uhkaavia silmäyksiä ja ärtyneitä puuskahduksia. Matkan varrella hän oikeastaan oli siihen vähitellen tottunutkin. De Guiche ei ollut vielä havainnut, että tämä äkäisyys nyt oli kääntynyt häneenkin, mutta vaistomaisesti hän ei tuntenut mitään mieltymystä Kaarle II:n suosikkia kohtaan. Kokeneempi ja kylmäverisemmin tarkkaileva leskikuningatar oivalsi täydellisesti aseman ja päätti ensimmäisessä soveliaassa tilaisuudessa ehkäistä sen ilmeisen vaaran, että nuoret ylimykset maltittomina riitaantuisivat prinsessan läsnäollessa. Se hetki kyllä tulikin pian.
Levollisuus oli palautunut koko seurueeseen, joka oli hälisten rientänyt ihailemaan vieraan maan maisemia. Ainoastaan Buckinghamin sydäntä myllersi vielä myrsky, kun hän kärsimättömyydessään hoki puoliääneen nuorelle prinsessalle:
"Madame, Madame, taivaan nimessä, lähtekäämme maihin, minä rukoilen teitä! Ettekö näe, että tuo Norfolkin tomppeli kiusaa minut kuoliaaksi mielistelevällä huolenpidollaan teistä?"
Henriette kuuli sanat ja hymyili; hän ei vastatessaan kääntynyt päin, mutta antoi vain äänelleen sen lievän nuhteen ja riuduttavan nenäkkyyden soinnun, jolla keimailu osaa kieltävässä muodossa lausua hyväksymisensä.
"Hyvä loordi", hän sanoi hiljaa, "olen teille jo sanonut, että te olette järjiltänne."
Lähellä seisova Raoul kuuli Buckinghamin pyytelyn ja prinsessan vastauksen; hän näki herttuan siirrähtävän nyt askeleen taaksepäin ja huoaten pyyhkäisevän otsaansa, ja häntä värisytti ajatella, mitä seurauksia saattoikaan koitua hillittömän hovimiehen intohimoisesta rakkaudesta tällaisissa olosuhteissa. Viimein amiraali tahallisen verkkaisesti antoi lopullisen määräykset veneiden vesillelaskemisesta, jolloin herttua ilmaisi niin maltitonta ihastusta, että vieras olisi voinut luulla hänen olevan päästänsä vialla. Norfolkin kreivin valvonnan alaisena laskettiin ensin varovasti alas amiraalilaivan kupeelta iso saima kauttaaltaan liputettuna; siinä oli tilaa kahdellekymmenelle soutajalle ja mukavasti viidelletoista matkustajalle. Tämän todella kuninkaallisen purren pääkoristeluna oli samettiverhoja, Englannin vaakunaompeluksilla somistettuja teljopeitteitä ja kukkakiehkuroita.