"Suokaa anteeksi, herttua", selitti leskikuningatar, "mutta kun herra de Guiche kerran edustaa täällä kruununprinssiä, tulee hänen isännöidä meille Ranskan puolesta niinkuin te olette tähän asti ollut englantilaisena seurueen johtajana. Hänen on senvuoksi saatettava meitä, ja meidän olisi muuten myönnettävä tämä pikku suosio sille urheudellekin, joka toimitti hänet vaikeana hetkenä luoksemme."
Buckingham avasi suunsa vastatakseen; mutta kenties hän ei saanut selvästi ajatelluksi tai tavannut sanoja mielipiteensä lausumiseksi, joten hän käännähtikin äänettömänä pois kuin huumautunut ja hyppäsi aluksesta suoraa päätä veneeseen. Soutajat hädin ehtivät pidättämään häntä tuiskahtamasta mereen ja kykenivät vaivoin itsekään pysymään veneessä, joka keikahteli kumoutumaisillaan.
"Mylord on ehdottomasti menettämässä järkensä", virkkoi amiraali
Raoulille.
"Minäkin pelkään hänen mielentilansa kehitystä", vastasi Bragelonne.
Soutajiensa kiidättäessä venettä rantaan päin Buckingham kaiken aikaa hellittämättömästi tuijotti amiraalilaivaan niinkuin aarrekirstunsa äärestä temmattu saituri. Mutta mitään vastausta ei tullut hänen merkkeihinsä, eleihinsä ja surkeihin asentoihinsa. Viimein hän masentuneena vaipui teljolle ja repi tukkaansa, merimiesten huolettomina soutaessa rantaan, jonne herttua saapui yhä niin pökertyneenä, että jollei hän olisi satamassa kohdannut omaa lähettiänsä, joka oli majoitusmestarina ennakolta pidättänyt huoneistot, ei hän olisi kyennyt edes tietänsä kysymään. Tultuaan omaksi asunnokseen varattuun taloon hän sulkeutui sinne kuin raivostustaan hautova Akhilleus telttaansa.
Kuninkaallinen saima läksi liikkeelle amiraalilaivasta juuri silloin, kun Buckingham astui maihin. Sitä seurasi parkaasi täynnä upseereja, hovilaisia ja hartaita ystäviä. Laivaa vastaan riensi kiireesti suuri väenpaljous kalastajaveneillä, rannikkoruuhilla ja pitkillä normandialaisilla pinasseilla. Linnakkeiden kanuunat jyrähtelivät, amiraalilaiva ja molemmat toiset englantilaiset alukset vastasivat yhteislaukauksilla, ja ulapalle leijui ammottavista tulikidoista valkoisia savuhahtuvia, jotka vähitellen haihtuivat taivaan sineen.
Prinsessa astui laiturin portaille. Raikuva soitto toivotti hänet tervetulleeksi mantereelle ja saatteli hänen kulkuaan, kun hän keskikaupungille kävellessään polki sirolla jalallaan uhkeita mattoja ja kukkavihkoja, joita oli levitetty kaduille. Tällöin de Guiche ja Raoul englantilaisten keskestä sivulle pujahtaen lähtivät oikoteitse nopeasti samoamaan kaupungin läpi prinsessan asunnolle päin.
"Kiirehtikäämme", oli Raoul huomauttanut ystävälleen, "sillä Buckinghamin luonteesta päättäen hän tekee meille jonkun kolttosen nähdessään eilisiltaisen neuvottelumme tulokset."
"No, meillä on siellä de Wardes, joka kyllä osaa olla karski puolestaan", vastasi kreivi, "ja Manicamp torjuu kaikkea silkoisella sävyisyydellään."
Hän joudutti kuitenkin askeleitaan, ja viiden minuutin kuluttua he olivat kaupungintalon näkösällä. Heidän huomionsa kohdistui heti siihen ilmiöön, että aukiolle oli kokoontunut suuri joukko herrasmiehiä.