"Ka, pardieu", vastasi Raoul, "minä olen teitä jo tunnin ajan hyvästellyt." Buckinghamiin kääntyen hän sitten jatkoi: "Ei sanaakaan tästä, herttua, minä pyydän; minua hävettää, että johduin tähän äärimmäisyyteen, mutta kiivastus voitti malttini. Pyydän teitä suomaan anteeksi ja unohtamaan."
"Voi, hyvä varakreivi", sanoi herttua puristaen kovakouraisen ja voimakkuudessaan säyseän nuoren miehen kättä, "sallittehan minun toki päin vastoin muistella tätä mieleenpainuvaa kohtausta ja ajatella tulevaisuuttanne? Tuo mies on vaarallinen, hän voi surmata teidät."
"Isäni on elänyt kaksikymmentä vuotta paljon pelättävämmän vihollisen uhkaamana", vastasi Raoul, "ja hän on säilynyt. Jumala suosii sukuamme, herttua."
"Isällänne oli hyviä ystäviä, varakreivi."
"Ah, niitä ystäviä ei hänellä enää olekaan", huokasi Raoul.
"Sitä älkää sanoko, minä pyydän, juuri nyt tarjotessani teille ystävyyttäni."
Ja Buckingham avasi sylinsä Raoulille, joka ilomielin vastaanotti esitetyn liiton.
"Minun suvussani", lisäsi Buckingham, "kuollaan niiden puolesta, joita rakastetaan, senhän tiedätte, herra de Bragelonne."
"Kyllä, herttua, tiedän sen", vastasi Raoul.
88.