"Oh, ette vain ole tuntevinanne!"
"Kuinka niin, monseigneur?"
"Te olette de Guichen helmaystävä, niinkuin hän kruununprinssin."
"Totta kyllä, monseigneur; mutta asia ei herättänyt harrastustani, en kysellyt sitä de Guichelta, eikä hänkään puolestaan ole sattunut muuten puhelemaan siitä."
"Mutta Manicamp?"
"Herra de Manicampia olen viimeksi tavannut Havressa ja matkalla, mutta häneltä olen vielä vähemmän voinut kaivata mitään hoviuutisia, kun hänellä on vain toisarvoinen asema ylemmissä piireissä."
"Siltä kannaltako te vielä arvostelettekin asioita, hyvä varakreivi?" virkkoi prinssi; "toisarvoisilla henkilöillähän juuri on ratkaiseva osa tällaisissa kysymyksissä, ja niinpä onkin herra Manicamp muodostanut melkein koko seurueen esityksillään, joita de Guiche on puoltanut prinssille."
"Niinkö? Siitä olen ollut ihan tietämätön, monseigneur", sanoi Raoul; "teidän korkeutenne kertoo minulle siinä aivan uutta."
"Pitänee sitten uskoa teitä, vaikken olisi aavistanut noin harvinaista välinpitämättömyyttä. Ja nyt saammekin jo selvyyden, sillä tuoltapa lentävä eskadroona leijuu esiin, kuten kunnon Katarina-kuningatar sanoi. Pardieu, sieviä kasvoja!"
Joukko nuoria neitosia astui saliin rouva de Navaillesin johtamina, ja meidän on mainittava de Manicampin kunniaksi (jos hänellä tosiaan oli valinnassa niin suuri osuus kuin Condén prinssi luuli tietävänsä), että se näky kelpasi viehättämään prinssin kaltaisia kaikkinaisen kauneuden ihastelijoita. Etummaisena saapuen esiteltiin ensimmäisenä noin kahdenkymmenen tai yhdenkolmatta ikäinen vaaleaverinen impi, jonka suuret siniset silmät oikein avautuessaan huikaisivat loistollaan.