"Siis teidän tähtenne, madame?"
"Yksinomaan."
"Taakseni ei jää ketään miestä naurajaksi, ketään ruhtinasta ylvästelemään: 'Tahtoni tapahtui!'"
"Vakuutan pyhästi, että kaikki tämä tapahtuu ainoastaan minun huolteni hälventämiseksi, kun tahdon ajoissa välttää mitä muutoin olisi varmasti tulossa", lausui vanha kuningatar hyvin vakavasti. "Ja luottakaa minuun, niinkuin minä olen luottanut teihin, herttua: lähtönne ei herätä minkäänlaisia haitallisia arveluita, vaan teille päin vastoin osoitetaan arvonne mukaista kunnioitusta."
"Sydämeni on raadeltu, sieluni pimentää epätoivo", valitti nuori ylimys; "esittämänne lohdutus kyllä hyvittää kunniaani, mutta se ei riitä antamaan minulle uuden elämän uskallusta."
"Oletteko tuntenut äitiänne, ystäväiseni?" kysyi kuningatar sydämellisesti myhäillen.
"Oi, hyvin vähän, madame; mutta minä muistan, että se ylevä nainen suuteli pois huoliani ja vuodatti kyyneleitä minun itkiessäni."
"Villiers!" sanoi kuningatar hiljaa, laskien kätensä nuoren miehen kaulaan; "minä olen teille äitinä, ja uskokaa minua, että kukaan ei tieteni saa pahoittaa poikani mieltä."
"Kiitos, madame, kiitos!" vastasi herttua heltyneenä ja liikutuksen tukahduttamalla äänellä. "Minä tunnen, että sydämessäni on vielä sijaa rakkauttakin suloisemmalle ja ylevämmälle tunteelle."
Leskikuningatar katseli häntä ja puristi hänen kättänsä. "Menkää siis", sanoi hän.