"Jo kerrassaan", vakuutti d'Artagnan; "ja nämä herrat ja minä olemme hyvin tyytyväisiä teihin."
"Mutta minäpä takaan teille, monsieur", uhkasi de Wardes, "että teidän sovinnonhieromisestanne ei tule onnellisia seurauksia."
"Kuinka niin?"
"Minä lyön vetoa, että herra de Bragelonne ja minä erkanemme entistä vihamielisempinä."
"Mitä minuun tulee, niin te ehdottomasti erehdytte, monsieur", vastasi Raoul; "minä en nyt enää tunne vähäisintäkään kaunaa teitä kohtaan sydämessäni."
Viimeinen isku musersi de Wardesin. Hän silmäili neuvottomana ympärilleen.
D'Artagnan kumarsi kohteliaasti herrasmiehille, jotka olivat hyväntahtoisesti olleet saapuvilla selvittelyssä, ja vieraat poistuivat puristaen hänen kättään.
Mutta yksikään käsi ei ojentunut de Wardesille. "Haa!" karjaisi nuori mies kykenemättä enää hillitsemään raivoa, joka kipeästi kuohutti hänen sydäntään; "minä en siis tapaa ketään, jolle voisin kostaa!"
"Kyllä sentään, monsieur, sillä minä olen paikalla", virkkoi uhkaava ääni hänen korvaansa.
Käännähtäessään de Wardes näki Buckinghamin herttuan, joka epäilemättä oli tässä tarkoituksessa jättäytynyt jäljellepäin ja lähestynyt häntä.