"Te, monsieur!" huudahti de Wardes.
"Niin, minä. Minähän en ole Ranskan kuninkaan alamainen, enkä jää hänen alueelleen, koska olen lähdössä Englantiin. Minullekin on kasautunut yltäkyllin mielenkarvautta ja kiukkua, joten hehkun halusta saada kostaa jollekulle niinkuin tekin. Hyväksyn kyllä herra d'Artagnanin perusteet, mutta minua ei mikään sido sovelluttamaan niitä teihin. Olen englantilainen, ja esitän vuorostani nyt teille samaa, mitä olette turhaan ehdottanut muille."
"Herra herttua!" hämmästeli de Wardes.
"No, hyvä herra de Wardes, kun kerran olette niin talttumattoman vimman vallassa, niin ottakaa siis minut auttamaan sen purkautumista. Olen puolentoista vuorokauden kuluttua Calaisissa. Tulkaa mukaan, taival tuntuu meistä lyhyemmältä, jos matkaamme yhdessä. Vedämme sitten miekkamme rantahietikolla, jota vuoksi nousee peittämään, niin että se vuorotellen on kuusi tuntia Ranskan kamaraa ja kuusi tuntia Jumalan aluetta."
"Hyvä on", vastasi de Wardes; "suostun tarjoukseenne."
"Pardieu", sanoi herttua, "jos surmaatte minut, hyvä herra de Wardes, niin teette minulle erinomaisen palveluksen, sen takaan."
"Parastani yritän mieliksenne, herttua", vastasi de Wardes.
"On siis sovittu, — otan teidät saattolaisekseni."
"Olen käytettävissänne. Totisesti tarvitsenkin kunnollista vaaraa ja kuolemanuhkaa tyynnytyksekseni."
"No, luulen teidän löytäneen, mitä olette tavoitellut. Palvelijanne, herra de Wardes; huomenna aamulla ilmoittaa lakeijani teille täsmälleen lähtöhetken, ja me matkustamme yhdessä kuin hyvät ystävykset. Yleensä taivallan hyvin kiireisesti. Hyvästi!"