"Kyllähän niin", myönsi Baisemeaux apeasti,
"Tuon sanotte kuin olisitte omia kaittavianne, mordioux! Mielelläni minä vaihtaisin vuosirahani teidän palkkaetuihinne!"
"Älkäämme puhuko mitään palkkaeduista", sanoi Baisemeaux, "jollette tahdo kiusata minua ihan suunniltani."
"Mutta tehän katselette oikealle ja vasemmalle kuin vangitsemista peläten, vaikka itse hoidatte niitä, jotka siihen pinteeseen joutuvat!"
"En vain soisi, että meitä kuultaisiin; olisi taatumpaa puhella hiukan syrjässä, jos myöntäisitte minulle sen suosiollisuuden."
"Baisemeaux, Baisemeaux, unohdatte siis, että me olemme olleet tuttavuksia jo viidenneljättä vuoden aikana! Älkää nyt noin nöyristelkö edessäni, niinkuin tapanani olisi syödä Bastiljin kuvernöörejä nahkoineen karvoineen!"
"Enhän minä sitä!"
"No, tulkaa siis pihalle, minä käyn käsikynkkäänne; kuu paistaa kirkkaasti, ja tuolla tammirivin reunassa käyskennellen te kerrotte minulle surullisen tarinanne. Tulkaa pois." Hän veti alakuloisen vankilanpäällikön mukaansa käsipuolesta, alkoi sitten kävelyttää häntä kuutamossa pihan laidalla ja virkkoi hänelle karskin suopeasti:
"No niin, suu puhtaaksi nyt, Baisemeaux! Mikä painaakaan mieltänne?"
"Se on pitkä juttu."