"Sire", haastoi Mazarin, "kiitän teitä suosiollisesta mielipiteestänne, mutta meillä ei ole mitään tekemistä tuolla rajan takana: siellä riehuu villittyä väkeä, joka kieltää Jumalan ja katkaisee kuninkailtansa kaulan. He ovat vaarallisia, nähkääs, sire, ja saastaisia koskettaa sen jälkeen kun ovat tahranneet itsensä kuninkaalliseen vereen ja kerettiläisyyden hapatukseen: Se politiikka ei ole minua milloinkaan miellyttänyt, ja siihen en ryhdy."
"Te voittekin auttaa meitä toimittamaan sen sijalle toisen."
"Miten?"
"Juuri palauttamalla Kaarle II:n hallitukseen."
"Oh, hyvä Jumala", huudahti Mazarin, "kangasteleeko tuon köyhimyksen mielessä semmoinen haave?"
"Kyllä", vastasi nuori kuningas nolostuneena vaikeuksista, joita hänen ministerinsä varma silmä näkyi tässä suunnitelmassa huomaavan, "eikä hän sitä varten pyydäkään muuta kuin miljoonan."
"Siinäkö kaikki? Pikku miljoonaanko hän vain tyytyisikin?" sanoi kardinaali ivallisesti, tehostaen italialaista ääntämistapaansa. "Vaivainen miljoona vain, olkaa hyvä, veliseni! Siinäpä oikea kerjäläisperhe!"
"Kardinaali", muistutti Ludvig XIV päätänsä kohottaen, "tämä kerjäläisperhe on minun sukuni haara."
"Oletteko kyllin rikas lahjoittaaksenne miljoonia muille, sire? Onko teillä miljoonia?"
"Voi", vastasi Ludvig XIV tuntien ääretöntä mielenkarvautta, jonka hän kuitenkin voimakkaalla ponnistuksella esti ilmenemästä kasvoillaan, "voi, niin, herra kardinaali, tiedän olevani köyhä, mutta Ranskan kruunu on lopultakin miljoonan arvoinen, ja tehdäkseni hyvän teon panttaisin kruununi, jos on tarpeellista. Hakisin käsille juutalaisia, jotka hyvinkin antaisivat minulle miljoonan."