Tämä ei ollut vielä mennyt makuulle. Portos oli varsin sopivasti nauttinut illallisekseen käristetyn lampaanreiden, kaksi paistettua fasaania ja kokonaisen vuoren krapuja; sitten hän oli muinaisten urhojen tavoin antanut voidella ruumiinsa hyvänhajuisilla öljyillä ja kietoa flanellikaistaleihin sekä täten kapaloituna päässyt lämmitettyyn vuoteeseen kantamalla. Aramis sitävastoin oli ottanut ylleen mukavan, samettisen yönutun ja kyhäili ahkerasti kirjeitä tuolla hienolla ja tiheällä käsialallaan, joka sai paperiarkin sivun sisällöksi melkein neljänneksen nidettä tekstiä.
Ovi avattiin kiivaasti, yli-intendentti astui sisään kalpeana, kiihdyksissä ja ahdistuksen vallassa. Aramis kohotti päätänsä.
"Hyvää iltaa, rakas isäntäni", sanoi hän, tutkivalla silmäyksellään heti oivaltaen rahaministerin huolestuksen merkitsevän arveluttavaa vastoinkäymistä. "Miten menestyi peli kuninkaan illanvietossa?" hän sitten kysyi vain saadakseen keskustelun käyntiin.
Fouquet istuutui ja viittasi mukanaan tulleelle lakeijalle, että häntä ei tarvittu. Miehen mennessä hän vastasi:
"No, jotensakin hyvin."
Pitäen silmällä hänen jokaista liikettään Aramis näki hänen kuumeisen kärsimättömästi paiskautuvan sohvalle lojumaan.
"Te kai hävisitte kuten tavallisesti?" kysyi hän, yhä pidellen kynää kädessään.
"Enemmän kuin koskaan", vastasi Fouquet.
"Mutta teidän tiedetään kykenevän helposti kestämään tappionne."
"Niin ei aina käy."