"Ja te lupasitte?"
"Mitä olisin voinut muutakaan? Niin pian kun minä kieltäydyn, hankkii Colbert, mistä haalineekin; varmasti hän toimittaa sillä kertaa puheeksi tulleen summan, ja silloin minä olen kukistunut suuruus!"
"Sitä ei kyllä voi kieltää. Ja kuinka pian lupasitte toimittaa nuo neljä miljoonaa?"
"Kolmen päivän kuluttua. Kuningas näytti olevan kiireissään."
"Kolmen päivän kuluttua!"
"Voi, ystävä", virkkoi Fouquet, "tuskastuttaapa ajatella, että kansa vastikään kadulla ajaessani huusi: 'Katsokaa, tuossa menee rikas Fouquet!' Totisesti, hyvä d'Herblay, tällaisessa asemassa ihan menettää järkensä!"
"Ei, monseigneur, malttakaa sentään, — ei tässä vielä niin pitkällä olla", sanoi Aramis tyynesti, ripoittaen hiekkaa viimeksi kyhäämälleen kirjeelle.
"Siis apukeino, apukeino tähän auttamattomaan pulaan?"
"On vain yksi: maksakaa."
"Mutta minulla hädin on kaikkiaan käytettävissä koko summaa. Alan olla tyhjennetty käteisistä varoista. Belle-Isle nieli paljon; eläkkeiden maksu oli äskettäin; sen jälkeen kun veronkantajia alettiin ahdistaa, ovat rahat olleet tiukalla. Ja jos selviydynkin vielä tästä tarpeesta, niin mikä on edessä seuraavalla kerralla, sillä eihän kiristys pääty tähän? Kun kuninkaat pääsevät rahan makuun, niin he ovat kuin ihmislihaa maistaneet tiikerit: täyttymättömän himon vallassa. Jonakuna päivänä minun täytyy sanoa: 'Mahdotonta, sire!' Ja sinä päivänä olen mennyttä miestä!"