Palvelija painoi oven jälleen kiinni. Sillävälin Aramis käveli kärsimättömästi edestakaisin, mutta pysyi ääneti. Varrottiin vieläkin kymmenen minuuttia. Sitten Fouquet antoi soittokellollaan sellaisen hälytyksen, että siitä olisi kalmistokin herännyt. Kamaripalvelija saapui samassa, ja hänen vapisemisestaan näki, että hän aavisti tuovansa huonon sanoman.
"Monseigneur kai muistaa väärin", puhkesi hän puhumaan ennen kuin
Fouquet ehti kysyä. "Varmaankin teidän ylhäisyytenne on antanut jotakin
Tobiaan toimitettavaksi etäämmällä, sillä hän on noutanut talleista
parhaan juoksijan ja itse satuloinut sen, monseigneur."
"Ja…"
"Hän on ratsastanut pois."
"Ratsastanut pois?" karjaisi Fouquet. "On heti riennettävä tavoittamaan hänet!"
"No no", sanoi Aramis laskien kätensä hänen käsivarrelleen, "tyyntykäämme. Paha on jo tapahtunut, olen varma siitä, älkäämme nyt aiheuttako mitään hälinää, vaan harkitkaamme kolttosen seurausta, ja torjukaamme se, jos vain voimme."
"Lopultakaan", arveli Fouquet malttuen, "onnettomuus ei ole kovinkaan suuri."
"Niinkö ajattelette?" kysyi Aramis.
"Tietenkin. On toki luvallista miehen lähettää naiselle rakkauskirje."
"Miehen kyllä, vaan ei alamaisen, kun nainen on kuninkaan rakastettu."