"Kah, hyvä ystävä, eihän kuningas rakastanut la Vallièrea viime viikolla eikä oikeastaan vielä eilenkään, jolloin kyhäsin kirjeeni. En voinut tietää kuninkaan rakkaudesta ennakolta."
"Totta kyllä", vastasi Aramis, "mutta kirje on kovaksi onneksi päiväämätön. Se minua pahimmin kiusaa. Voi, jospa se vain olisi merkitty eilispäivälle, niin en olisi vähääkään huolissani teidän tähtenne!"
Fouquet kohautti olkapäitänsä.
"Olenko siis holhouksessa", virkahti hän, "ja onko kuningas ajatustenikin valtias?"
"Olette oikeassa", myönsi Aramis; "älkäämme antako asioille sen suurempaa merkitystä kuin niille suorastaan kuuluu. Ja sitäpaitsi… no, jos olemme uhattuja, niin meillä on puolustuskeinojakin."
"Hoo, — uhattuja!" vähäksyi Fouquet; "ettehän toki lue tätä itikanpuremaa niihin vaaroihin, jotka voivat saattaa alttiiksi asemani tai elämäni?"
"Ajatelkaa sentään, herra Fouquet, että itikanpurema voi surmata jättiläisen, jos itikka on myrkyllinen."
"Mutta joko se vastikään mainitsemanne kaikkivaltius on herpaantumassa?"
"Minulla on mahtia, mutta kuolematon en ole."
"No, kiireellisintä nyt lienee Tobiaan tavoittaminen, vai mitä?"