"Missä herra d'Herblay asuu? Sinisessä kamarissako?"
"Niin, ystäväni, niin."
"Ystävänne! Kiitos siitä nimityksestä, monseigneur, jonka minulle tänään suotte, ellette lienekään sitä minusta ennen käyttänyt."
"Ah; te pelastatte minut!"
"Tästä lienee hyvinkin kymmenen minuutin matka siniseen huoneeseen edestakaisin?" kysäisi d'Artagnan.
"Niille vaihein."
"Ja herättääkseni piispan, joka nukkuu hyvin, milloin nukkuu, ja ilmoittaakseni hänelle asian, tarvinnen viisi minuuttia. Viivyn siis kaikkiaan neljännestunnin poissa. No, monseigneur, antakaa minulle sananne, että te ette millään keinoin yritä paeta ja että palatessani löydän teidät täältä."
"Sanani annan, monsieur", vastasi Fouquet puristaen muskettisoturin kättä hartaan kiitollisesti.
D'Artagnan läksi.
Fouquet katsoi hänen jälkeensä, odotti ilmeisen maltittomana oven sulkeutumista ja hyökkäsi sitten etsimään avaimiansa. Hän avasi muutamia huonekaluihin kätkettyjä salalaatikoita, haki turhaan joitakin arvattavasti Saint-Mandéhen jääneitä papereita, joita hän näkyi kovin kaipaavan, ja ottaen sitten kiireisesti kirjeitä, sopimuksia ja muita asiakirjoja hän kasasi ne yhteen tulisijan marmorilaatalle ja pisti ne pikaisesti palamaan, välittämättä edes nostaa tiellä olevia kukkaruukkuja pois.