228.
Miten Bastiljissa noudatettiin toimintaohjetta.
Fouquet ajoi niin että hevosten kaviot iskivät tulta. Tiellä häntä kauhistutti kuulemaansa miettiessään.
— Mitä olivatkaan, — ajatteli hän, — nuoruudessaan nuo ihmeelliset miehet, jotka vielä raihnauden iässä kykenevät luomaan tuollaisia suunnitelmia ja panemaan ne silmää räpäyttämättä täytäntöön?
Väliin hän kysyi itseltään, eikö kaikki, mitä Aramis hänelle oli kertonut, ollut vain unta. Tai eikö tämä satu voinut olla juuri hänelle viritetty ansa, ja eikö hän, Fouquet, Bastiljiin saapuessaan ehkä kohtaisi vangitsemiskäskyä, joka lähettäisi hänet vallasta syöstyn kuninkaan toveriksi?
Tässä mielessä hän jätti matkalla hevosia vaihdettaessa muutamia suljettuja määräyksiä. Nämä hän osoitti d'Artagnanille ja kaikille sotaväenosastojen päälliköille, joiden uskollisuutta ei voinut epäillä.
— Tällä tavoin, — tuumi Fouquet, — vangittuna tai vangitsematta olen tehnyt palveluksen, jonka olen velkapää kunnian asialle. Määräykset saapuvat vasta minun jälkeeni, jos palaan vapaana eikä sinettejä ole vielä ehditty murtaa. Sitten otan ne takaisin. Jos viivyn, on minua kohdannut onnettomuus. Silloin saan apua itselleni ja kuninkaalle.
Näin valmistuneena hän saapui Bastiljin edustalle. Yli-intendentti oli ajanut puolen kuudetta lieuen matkan tunnissa.
Mitä ei koskaan ollut sattunut Aramikselle Bastiljissa, se tuli Fouquetin osaksi. Vaikka hän kuinkakin vetosi nimeensä, vaikka hän todisteli, kuka hän oli, hän ei voinut mitenkään päästä sisälle.
Pyytämällä, uhkaamalla, käskemällä hän sai vahtisotamiehen ilmoittamaan eräälle aliupseerille, joka vuorostaan vei tiedon majurille. Kuvernööriä ei tämän vuoksi olisi rohjettu häiritä.