"Siihen kylläkin, sire."
"Muskettisoturini valtaavat sen, ja sillä hyvä."
"Sitä eivät tee muskettisoturinne, eikä edes armeijanne, sire", vastasi
Fouquet jämeästi. "Belle-Isleä on mahdoton valloittaa."
Kuningas kävi kalmankalpeaksi, salama leimahti hänen silmistään. Fouquet tunsi olevansa hukassa; mutta hän ei ollut niitä, jotka väistyvät, kun kunniantunto kutsuu. Hän kesti kuninkaan sisukkaan katseen. Tämä nieli raivonsa ja oli tovin vaiti.
"Lähdemmekö Vauxin linnaan?" virkahti hän sitten.
"Olen teidän majesteettinne käskettävänä", vastasi Fouquet> kumartaen syvään; "mutta en luule, että kuningas voi laiminlyödä pukunsa muuttamista ennen kuin esiinnytte hovin edessä."
"Me ajamme Louvren kautta", sanoi Ludvig. "Lähtekäämme."
Ja he astuivat ulos pelästyneen Baisemeauxin silmäin edessä, joka taaskin näki Marchialin poistuvan ja riuhtaisi loputkin niistä vähistä hiuksista, jotka hänellä vielä oli päässänsä. Tosin Fouquet antoi hänelle vangista kuittauksen, jonka alle kuningas piirsi: "Nähty ja hyväksytty, LUDVIG." — ja sen mielettömyyden Baisemeaux — kykenemättömänä sovittamaan kahta ajatusta yhteen — otti vastaan sankarillisella nyrkiniskulla, jonka hän paukautti omiin leukaperiinsä.
230.
Valekuningas.