"Ja käsitätte, että jos nähtäisiin Grimaudin nimi testamentissani…"
Herttua räjähti nauruun. Kääntyen sitten Raoulin puoleen, joka tämän keskustelun alusta oli vaipunut syvään haaveiluun:
"Nuori mies", virkkoi hän, "tunnen täkäläisestä kellarista erään vouvray-viinin, — luulenpa…"
Raoul hyökkäsi huoneesta palvellakseen herttuaa. Tällävälin herttua tarttui Atoksen käteen.
"Mitä tahdotte hänestä tehdä?" hän kysyi.
"En mitään nykyisin, monseigneur."
"Ah, niin, minä tiedän; siitä asti kun kuningas rakastaa… la Vallièrea."
"Niin, monseigneur."
"Se kaikki on siis totta?… Luulen hänet tunteneeni, sen pikku
Vallièren. Hän ei ole mielestäni kaunis…"
"Ei, monseigneur", myönsi Atos.