"Tunnetko ajatukseni, de Guiche? Kas tässä: turpeen alle kätkettynä minä elän todellisempaa elämää kuin viime kuukauden aikana. Olen kristitty, ystäväiseni, ja jos tällaista kärsimystä jatkuisi, en vastaisi enää sielustani."
De Guiche tahtoi tehdä vastaväitteitä.
"Ei sanaakaan enää", kielsi Raoul. "Annan sinulle neuvon, ystäväni. Se, mitä sinulle aion lausun, on paljoa tärkeämpää."
"Miten niin?"
"Epäilemättä sinä panet alttiiksi paljon enemmän kuin minä, koska sinua rakastetaan."
"Oh!…"
"Minulle tuottaa ihanaa iloa, että voin sinulle näin puhua! No niin, de
Guiche, varo Montalaisia."
"Hän on hyvä ystävätär."
"Hän oli… hänen ystävänsä… tiedäthän. Hän on ylpeydestä hänet menettänyt."
"Sinä erehdyt."