D'Artagnan pysähtyi.
"Ah, ah!" virkkoi hän. "Mistä tiedät, että kalastajavene…?"
"On tuonut sinut Sainte-Margueritelle vaunukoppinesi, jonka sisällä oli hänen korkeudekseen puhuttelemasi vanki? Oh, tiedänhän vain", vastasi kreivi.
D'Artagnan puri viiksiään.
"Jos olisikin totta", sanoi hän, "että olen saattanut tänne veneessä ja vaununkuomiin suljettuna naamioidun vangin, ei mikään todista, että se mies on prinssi… Ranskan kuningashuoneen prinssi."
"Oh, kysy sitä Aramikselta", huomautti Atos tyynesti.
"Aramikselta?" huudahti muskettisoturi ällistyneenä. "Oletko nähnyt
Aramiksen?"
"Kyllä, hänen Vauxissa kokemansa vastoinkäymisen jälkeen. Näin hänet pakosalla, vainottuna, perikadon omana, ja hän kertoi minulle kylliksi, uskoakseni mitä tuo onneton oli hopealautaseen kaivertanut."
D'Artagnan painoi päänsä alas lannistuneena.
"Tästä näemme", hän sanoi, "miten Jumala leikkii luulotellulla viisaudellamme! On sekin kaunis salaisuus, jonka sirpaleet tällä hetkellä ovat kymmenkunnan henkilön huostassa!… Atos, kirottu olkoon sattuma, joka tässä asiassa on saattanut sinut tielleni! Sillä nyt…"