"No", lausui Atos ankaran säveästi, "onko salaisuutesi hukassa siksi että minä sen tiedän? Enkö ole elämässäni säilyttänyt yhtä raskaita muita? Muistele toki, ystäväiseni."
"Et ole koskaan tiennyt näin vaarallista", vastasi d'Artagnan surumielisesti. "Minulla on jonkunlainen kamala aavistus, että kaikki, jotka ovat koskeneet tähän salaisuuteen, kuolevat — ja onnettomalla tavalla."
"Tapahtukoon Jumalan tahto, d'Artagnan! Mutta tuollapa tulee kuvernöörisi."
D'Artagnan ja hänen ystävänsä asettuivat heti osiinsa jälleen.
Epäluuloinen ja yrmeä linnoituksen päällikkö osoitti D'Artagnanille aivan matelevaa kohteliaisuutta. Hän tyytyi kestitsemään vieraita hyvin ja katselemaan heitä tiukasti.
Atos ja Raoul huomasivat, että hän äkillisillä hyökkäyksillä usein yritti saattaa heidät ymmälle tai aavistamatta yllättää heidät. Mutta kumpikaan ei hämmentynyt. D'Artagnanin selitys oli toki todennäköinen, elleipä kuvernööri sitä ottanutkaan täydestä.
Pöytäkumppanit nousivat mennäkseen levähtämään.
"Mikä tuon miehen nimi on? Hänellä on häijy naama", kysyi Atos d'Artagnanilta espanjankielellä.
"De Saint-Mars", vastasi kapteeni.
"Hänestä siis tulee nuoren prinssin vanginvartija?"