Vaunut kääntyivät Saint-Antoinen esikaupunkia kohti, kun nyt oli syntynyt sopimus, joka määräsi kuoleman omaksi Fouquetin viimeisen esitaistelijan, Belle-Islen viimeisen puolustajan, Marie Michonin aikaisimman ystävän ja herttuattaren uusimman vihollisen.
243.
Kaksi jokialusta.
D'Artagnanin juuri päästyä taipaleelle Fouquetkin oli matkalla, ja hänen ystäviensä harras huolenpito lisäsi hänen joutuisuutensa kaksinkertaiseksi.
Tämän retken tai oikeammin sanoen paon ensimmäisiä hetkiä häiritsi alituinen pelko, aiheenaan kaikki pakolaisen takana huomatut ratsastajat ja ajopelit. Sillä eihän ollut otaksuttavaa, että Ludvig XIV, jos hän tahtoi päästä tähän saaliiseen käsiksi, salli hänen livahtaa rauhassa tiehensä. Nuori leijona oli jo haistanut riistan, ja hänellä oli kyllin kiihkeitä ajokoiria käytettävissään.
Mutta vähitellen kaikki huolestus haihtui. Kiirehtimisellään yli-intendentti sai niin paljon etumatkaa, että todennäköisesti kukaan ei kyennyt häntä enää saavuttamaan. Menettely, johon ystävät olivat saaneet hänet ryhtymään, näytti perin luontevalta. Lähtihän hän Nantesiin kuningasta tapaamaan, ja matkan ripeyskin vain todisti hänen intoaan.
Hän saapui menehdyksissä, mutta rauhoittuneena Orléansiin, missä edeltäpäin ratsastaneen kuriirin toimesta löysi soman kahdeksansoutuisen aluksen odottamassa. Nämä gondolin muotoiset, leveähköt ja raskaanlaiset jokipurret sisälsivät pienen ylimmän laivankannen tapaan katetun suojan ja peräpäässä telttakajuutan; niillä hoidettiin siihen aikaan liikennettä Orléansin ja Nantesin välillä Loire-virtaa pitkin. Tämä meidän päivinämme pitkä matka tuntui silloin miellyttävämmältä ja mukavammalta kuin ison valtatien kievarikyyti pienillä ratsuhevosilla tai kehnoissa, tärskyvissä vaunuissa.
Fouquet astui purteen, joka lähti heti liikkeelle. Tietäen, että heillä oli kunnia kuljettaa raha-asiain yli-intendenttiä, soutajat ponnistivat parhaansa mukaan, sillä taikasana raha-asiat sai heidän silmissään kangastamaan hyvän palkkion, jonka he tahtoivat osoittaa ansainneensakin. Alus kiiti Loiren laineilla. Oli mitä ihanin ilma; nouseva aurinko purppuroi maisemat, esittäen joen kaikessa kuulakassa kirkkaudessaan. Virta ja soutajat kuljettivat Fouquetia niinkuin siivet kantavat lintua. Hän saapui Beaugencyn edustalle ilman mitään vastuksia.
Fouquet toivoi pääsevänsä kaikkein ensimmäisenä Nantesiin. Siellä hän tapaisi huomattavat arvohenkilöt ja hankkisi itselleen tukea valtiopäiväin tärkeimmistä jäsenistä. Hän tekisi itsensä välttämättömäksi, mikä niin ansiokkaalle miehelle oli helppoa, ja viivyttäisi onnettomuutta, ellei kykenisikään sitä kokonaan torjumaan.
"Sitäpaitsi", puhui hänelle Gourville, "Nantesissa arvaatte tai arvaamme vihollistenne aikeet. Pidämme hevoset varalla pujahtaaksemme sokkeloiseen Poitouhun, aluksen varattuna purjehtimaan merelle. Ja kun kerran olette ulapalla, tarjoo Belle-Isle teille koskemattoman turvasataman. Näettekin muuten, että kukaan ei teitä vaani, että kukaan ei meitä seuraa."