Kahdeksan airoa kääntyi huopaamaan, ja alus seisahtui äkkiä.
Toisen aluksen kahdeltatoista soutajalta tämä liike jäi aluksi huomaamatta, sillä he kiidättivät purttaan niin vimmatusti, että se tuotapikaa saapui musketinkantaman päähän. Fouquet näki huonosti, päivän kilo häikäisi Gourvillen silmiä; ainoastaan laivuri tottuneella, luonnonvoimia vastaan kamppaillessa terästyneellä katseellaan eroitti selvästi naapurialuksen matkustajat.
"Minä näen ne!" huudahti hän. "Niitä on kaksi."
"Minä en näe mitään", sanoi Gourville.
"Kyllä heidät pian eroitatte; muutamat aironvedot tuovat heidät kahdenkymmenen askeleen päähän meistä."
Mutta laivurin ennustus ei toteutunut; jäljessä tuleva alus matki Fouquetin käskemää liikettä, ja sensijaan että olisi saavuttanut otaksutut ystävänsä se rutosti pysähtyi keskelle virtaa.
"Tätä en enää ollenkaan käsitä!" päivitteli laivuri.
"Enkä minä", yhtyi Gourville.
"Te, joka näette niin hyvin sen matkustajat", puuttui puheeseen Fouquet, "koettakaa heitä hiukan kuvailla meille, kippari, ennenkuin ajaudumme heistä liian loitolle."
"Luulin nähneeni heitä kaksi", vastasi mies, "mutta telttakatoksen alla onkin enää vain yksi."