"Entä herra Colbert?" hän sanoi. "Onko hänkin mielestänne samassa määrin kiintynyt minuun?"
"Hänestä en mene sanomaan", vastasi muskettisoturi. "Siinä on poikkeuksellinen mies! On mahdollista, että hänellä on teitä vastaan pahaakin kaunaa, mutta, mordioux, orava kykenee toki varomaan tarhakäärmettä, kun vain tahtoo."
"Te puhutte minulle ihan ystävän tavoin", sanoi Fouquet, "ja totisesti en ole eläissäni tavannut toista noin älykästä ja yleväluontoista miestä!"
"Suvaitsette niin sanoa", vastasi d'Artagnan. "Oletteko odottanut tätä päivää lausuaksenne minulle sellaisen kohteliaisuuden?"
"Me olemme sokeita", jupisi Fouquet.
"Äänenne käy käheäksi", huomautti d'Artagnan. "Juokaapas lääkettänne, monseigneur."
Mitä sydämellisimmän ystävällisesti hän ojensi uutekuppia, jonka
Fouquet otti herttaisella hymyllä kiittäen.
"Tällaista tapahtuu vain minulle", haastoi muskettisoturi äskeiseen palaten. "Olen kuluttanut kymmenen vuotta nenänne edessä teidän vieritellessänne kultatynnyreitä; teillä oli neljän miljoonan vuositulot, minua ette koskaan huomannut, mutta nyt näette minun olevan maailmassa, juuri kun…"
"Kun olen kukistumassa", keskeytti Fouquet. "Se on totta, rakas herra d'Artagnan."
"Sitä en aikonut sanoa."