"Mutta kun itse on syytettynä!"
"Olemme jo liiaksi puhuneet tästä asiasta."
"Eikö teidän majesteettinne salli minun puolustautua?"
"Toistan, että minä en syytä teitä."
Fouquet astahti taaksepäin, tehden puolinaisen kumarruksen.
— On varmaa, — ajatteli hän, — että kuningas on tehnyt päätöksensä. Vain se, joka ei voi peräytyä, saattaa olla noin itsepintainen. Sulkea silmänsä vaaralta tällä hetkellä olisi sokeutta; olla siitä välittämättä olisi typeryyttä.
Sitten hän jatkoi ääneen:
"Kutsuiko teidän majesteettinne minut jotakin työtä varten?"
"En, herra Fouquet, vaan antaakseni teille neuvon."
"Minä odotan kunnioittavasti, sire."