"Tahdon, että joku tulee teitä saattamaan", sanoi kuningas.
"Kuten suvaitsette, sire; mielelläni nojaisin jonkun käsivarteen."
"Herra d'Artagnan!" huusi kuningas soittaen kelloa.
"Oh, sire", keskeytti Fouquet karmivasti nauraen, "te annatte minulle muskettisoturien kapteenin saattajaksi kotiin? Hyvin epäilyttävä kunnia, sire! Riittää tavallinen palvelija, pyydän."
"Ja miksi, herra Fouquet? Herra d'Artagnan saattelee minua itseänikin!"
"Niin, mutta kun hän saattaa teitä, sire, hän tekee sen teitä totellakseen, kun sitävastoin…"
"Niin?"
"Jos minun on palattava asuntooni muskettisoturienne päällikön seurassa, niin sanotaan, että vangitutatte minut."
"Vangitutan?" toisti kuningas, kalveten enemmän kuin Fouquet itse.
"Vangitutan? Oh!…"
"Kas, mitäpä ei sanottaisi!" jatkoi Fouquet yhä nauraen. "Ja löisin vetoa, että on kyllin häijyjä ihmisiä pilantekoon sen johdosta."