"Muistanet", hän virkkoi surumielisesti, puristaen jättiläisen molempia käsiä hartaan sydämellisesti omissaan, "muistanet, ystäväni, että nuoruutemme ihanina päivinä, silloin kun olimme voimakkaita ja reippaita, ne kaksi muuta ja me — muistanet, Portos, että jos meillä silloin olisi ollut hyvä halu palata Ranskaan, tuo suolainen vesilätäkkö ei meitä olisi pidättänyt?"
"Oh", äännähti Portos, "kuuden lieuen salmi!"
"Jos olisit nähnyt minun nousevan lankulle, olisitko jäänyt maalle,
Portos?"
"En, en jumal'avita, Aramis! Mutta kyllä me tarvitsisimme nykyään aika laahkon, varsinkin minä!" Ja Bracieuxin herra silmäsi ylpeästi mahtavaa pyylevyyttänsä. "Eikö sinuakin totta puhuen hiukan ikävystytä Belle-Islella, ja etkö paremmin viihtyisi kotisi mukavuudessa, Vannesin piispanpalatsissa? Heh, tunnusta pois."
"Ei", vastasi Aramis uskaltamatta katsahtaa Portokseen.
"Jääkäämme sitten", sanoi hänen ystävänsä, ja vaikka hän koetti pidättää huokausta, puuskahti se pauhuna hänen rinnastaan. "Jääkäämme, jääkäämme! Ja kuitenkin", hän lisäsi, "jos sentään tahtoisi, — tarkoitan, jos varmasti, itsepintaisesti täydellä todella tahtoisi palata Ranskaan, eikä olisi venettä…"
"Oletko kiinnittänyt huomiotasi erääseen toiseen seikkaan, ystäväni? Siihen nimittäin, että aluksiemme katoamisesta saakka ei ainoakaan vieras pursi ole pistäytynyt saaren vesille?"
"Olen kylläkin, aivan oikein. Minäkin olen sen havainnon tehnyt, ja helppoa se olikin, sillä ennen näitä kahta tuskan päivää näimme tänne saapuvan aluksia ja veneitä kymmenittäin."
"Täytyy tiedustella", havahtui Aramis äkkiä. "Jos tässä täytyisi teettää lautta…"
"Mutta onhan kanootteja, rakas ystävä. Tahdotko, että astun sellaiseen?"