"Kanoottiin!… kanoottiin!… Mitä ajattelet, Portos? Kanoottiin, keikahtamaan kumoon merellä? Ei, ei", vastasi Vannesin piispa, "meidän virkamme ei ole kävellä vetten päällä. Odottakaamme, odottakaamme."
Ja Aramis jatkoi kävelyä, osoittaen yhä kasvavan levottomuuden merkkejä. Portos väsyi seuraamaan ystävänsä jokaista kuumeista liikettä, hän kun tyynessä luottavaisuudessaan ei käsittänyt mitään tuollaisesta alituisina nytkähdyksinä ilmenevästä vimmasta, ja pysähdytti ystävänsä.
"Istahtakaamme tälle kalliolle", ehdotti hän; "asetu tuohon viereeni, Aramis, ja vielä viimeisen kerran pyydän sinua selittämään, käsitettävällä tavalla selittämään, mitä täällä oikeastaan teemme."
"Portos…" virkkoi Aramis hämmentyneenä.
"Tiedän kyllä, että valekuningas on tahtonut syöstä oikean kuninkaan valtaistuimelta. Sehän on totta, sehän on selvää?…"
"Niin", myönsi Aramis.
"Tiedän myös, että valekuningas on suunnitellut Belle-Islen myyntiä englantilaisille. Sekin on selvää."
"Niin."
"Tiedän edelleen, että me insinöörit ja päälliköt olemme sijoittuneet tänne Belle-Islelle johtamaan töitä ja komentamaan Fouquetin pestaamaa, palkkaamaa ja häntä tottelevaa kymmentä komppaniaa, tai oikeammin hänen vävylleen kuuluvaa kymmentä komppaniaa. Kaikki tuokin on selvää."
Aramis nousi kärsimättömänä kuin hyttysen hermostuttama jalopeura.