"Mutta te, monseigneur?"
Aramis kumartui edemmäksi, leikkien valkoisten ja ohuiden sormiensa päillä meren vihreässä vedessä, jolle hän hymyili kuin ystävättärelle.
"Suostukaa!" toisti hän..
"Me suostumme", vastasivat merimiehet; "mutta minkä takuun saamme?"
"Aatelismiehen sanan", virkkoi upseeri. "Upseeriarvoni ja nimeni kautta vannon, että jokainen, joka ei ole chevalier d'Herblay, saa pitää henkensä. Sen takaa kuninkaan fregatin La Pomonen luutnantti Louis-Constant de Pressigny."
Nopealla liikkeellä Aramis, joka jo oli kumartunut mereen päin puoliksi ulos veneestä, kohotti päänsä ja nousi seisomaan hehkuvin silmin, säteilevänä ja hymy huulilla.
"Heittäkää portaat, messieurs", hän käski, ikäänkuin komentaminen olisi kuulunut hänelle.
Toteltiin.
Silloin hän tarttui köysitikkaisiin ja nousi ensimmäisenä; mutta pelon asemesta, jota oli odotettu kuvastuvan hänen kasvoillaan, laivan miehistö näki kummastuksekseen hänen astuvan päällikön luo varmana, katsahtavan häneen tiukasti ja tekevän hänelle kädellään salaperäisen ja tuntemattoman merkin, josta upseeri kalpeni, vapisi ja painoi otsansa alas.
Sanaa lausumatta Aramis kohotti kätensä päällikön silmien tasalle, näyttäen hänelle vasemman nimettömässä olevan sormuksen kantaa.