"Mitä, eikö tiedä? Mitä se merkitsee? Eikö tiedetä, kauanko kuninkaalta kuluu aikaa aterioimiseen? Tavallisesti siihen riittää tunti, mutta edellyttäen, että Loiren ilma antaa ruokahalua, sanokaamme puolitoista; se toki lienee kylliksi. Minä odotan siis täällä."
"Oh, paras herra d'Artagnan, on kielletty päästämästä enää ketään tähän käytävään. Minä olen täällä sitä vartioimassa."
D'Artagnan tunsi äkäännyksen toistamiseen nousevan aivoihinsa. Hän lähti hyvin nopeasti, jotta ei pahentaisi asiaa huonotuulisuuden puuskahduksella. Ulos päästyään hän alkoi miettiä.
— Kuningas, — ajatteli hän, — ei tahdo ottaa minua vastaan, se on selvää. Se nuori mies on nyreissään; hän pelkää, mitä hänelle saattaisin sanoa. Niin, mutta sillävälin saarretaan Belle-Isle ja vangitaan, ehkä surmataankin molemmat ystäväni… Portos-parka! Mitä mestari Aramikseen tulee, hän on perin neuvokas, enkä ole hänen suhteensa levoton… Mutta, ei, ei, Portos ei ole vielä raihnainen, eikä Aramis mikään hassahtanut ukko. Toinen käsivarsillaan, toinen älykkyydellään antavat he vielä työtä hänen majesteettinsa sotureille. Kuka tietää, vaikka nuo kaksi uskalikkoa vielä tekaisisivat kaikkein kristillisimmän majesteetin opettamiseksi pikku Saint-Gervaisin?… Minä en joudu epätoivoon. Heillä on tykkejä ja varusväkeä.
— Kuitenkin, — jatkoi d'Artagnan päätänsä pudistaen, — luulen, että olisi parasta ehkäistä taistelu. Omasta puolestani en sietäisi kuninkaalta ynseyttä enkä petosta; mutta ystävieni tähden on minun alistuttava tiuskumiseen, loukkauksiin, kaikkeen. Entä jos menisin herra Colbertin luo? — tuumiskeli hän. — Siinä on mies, jolle minun on totuttava tuottamaan pelkoa. Lähtekäämme herra Colbertin pakeille.
Ja d'Artagnan pani reippaasti tuumansa toimeen. Herra Colbertin asunnossa ilmoitettiin hänelle, että tämä työskenteli kuninkaan kanssa Nantesin linnassa.
— Haa, — ajatteli soturi, — olenpa jo palannut niihin aikoihin, jolloin sain harppailla herra Trévillen luota kardinaalin asuntoon, sieltä leskikuningattaren puheille ja leskikuningattaren kammiosta Ludvig XIII:n luo. Syystä sanotaan, että ihmiset vanhemmiten tulevat jälleen lapsiksi. Palatsiin!
Hän palasi sinne. Herra de Lyonne tuli ulos. Hän puristi d'Artagnanin molempia käsiä ja ilmoitti hänelle, että kuningas työskentelisi koko illan, vieläpä yönkin, ja että oli kielletty päästämästä ketään sisälle.
"Eikö edes päiväkäskyä ottavaa kapteenia?" huudahti d'Artagnan. "Se on jo liikaa!"
"Ei edes häntä", vakuutti herra de Lyonne.