"No, no, herra kreivi, miksi kierrellä? Te olette harras kristitty."
"Niin uskon", myönsi Atos.
"Antautuisitteko itsemurhaan?"
"En koskaan, tohtori."
"Mutta kuitenkin te juuri nyt kuoletatte itseänne tahallisesti, monsieur; parantukaa, herra kreivi, tervehtykää!"
"Mistä? Keksikää ensin tauti. Minä en ole milloinkaan tuntenut oloani paremmaksi, taivas ei ole ikinä näyttänyt minusta kauniimmalta, en ele konsaan suuremmalla nautinnolla hellinyt kukkasiani."
"Teillä on salaista mielenkarvautta."
"Salaista?… Ei suinkaan, minä kaipaan poissaolevaa poikaani, tohtori, — siinä koko vaivani, ja sitä en peittele."
"Herra kreivi, teidän poikanne on elossa ja terveenä, hänellä on ansiokkaan ja jalosukuisen aatelismiehen kaikki tulevaisuus; eläkää hänen tähtensä…"
"Minähän elän, tohtori. Oh, olkaa huoletta", hän lisäsi kaihomielisesti myhäillen, "niin kauan kuin Raoul elää, se tiedetään hyvin, sillä niin kauan elän minäkin."