Kuninkaan vasemmalla puolella, taitavan käden ohjaaman tulisen ratsun selässä, säteili mitä loistavin kaunotar. Kuningas hymyili hänelle, ja hän hymyili kuninkaalle. Ja kun nainen oli puhunut, helähtivät kaikki nauramaan.
— Tunnen tuon naisen, — ajatteli muskettisoturi. — Kuka hän onkaan?
Ja hän kumartui ystävänsä, ajohaukkain opettajan puoleen näine kysymyksineen.
Tämä oli vastaamaisillaan, kun kuningas huomaten d'Artagnanin virkkoi tälle:
"Hei, kreivi, olette jo palannut! Miksi en ole teitä nähnyt?"
"Sire", oli vastaus, "koska teidän majesteettinne saapuessani vielä nukkui, ja koska ette ollut herännyt, kun astuin palvelusvuorolleni tänä aamuna."
"Aina sama", sanoi Ludvig korkealla äänellä ja tyytyväisenä. "Levätkää, kreivi, minä käsken teitä. Tänään syötte kanssani päivällistä."
Ihailun sorina ympäröi d'Artagnania yhteisenä imarteluna. Kaikki riensivät häntä piirittämään. Syödä päivällistä kuninkaan kanssa oli kunnianosoitus, jollaisia hänen majesteettinsa ei tuhlannut yhtä auliisti kuin Henrik IV. Kuningas eteni muutaman askeleen, ja d'Artagnanin pysähdytti toinen ryhmä, jonka keskellä loisteli Colbert.
"Hyvää huomenta, herra d'Artagnan", toivotti ministeri herttaisen kohteliaasti; "sujuiko matkanne onnellisesti?"
"Kyllä, monsieur", vastasi d'Artagnan kumartaen hevosensa kaulan yli.