"Noin kaksituhatta kanuunaa", jatkoi Colbert. "Ne omistaa kuningas tällä hetkellä. Yhdestäneljättä laivasta saadaan kolme eskaaderia, mutta minä haluan viisi."
"Viisi!" huudahti Aramis.
"Ne keinuvat laineilla ennen vuoden loppua, hyvät herrat. Kuningas saa viisikymmentä linjalaivaa. Niillä jo voinemme taistella?"
"Laivojen rakentaminen", sanoi d'Artagnan, "on vaikeata, mutta mahdollista. Mutta miten ne aseistaa? Ranskassa ei ole tykkivalimoja eikä laivaveistämöitä sotilastarkoituksiin."
"Pyh", vastasi Colbert avosydämisesti, "jo puolitoista vuotta sitten olen tuon kaiken järjestänyt! Tunnetteko herra d'Infrevilleä?"
"D'Infrevilleä?" vastasi d'Artagnan. "En."
"Hän on mies, jonka minä olen keksinyt. Hänen ominaisuutenaan on saada työntekijät tekemään työtä. Hän se on Toulonissa valattanut kanuunia ja veistättänyt Bourgognen tukkeja. Ja sitten, ettepä taida uskoa, mitä teille aion sanoa, herra lähettiläs: minulla on ollut toinenkin tuuma."
"Oh, monsieur", virkkoi Aramis kohteliaasti, "minä uskon teitä aina."
"Kuvitelkaahan, että tehdessäni laskelmia liittolaistemme hollantilaisten luonteesta sanoin itselleni: he ovat kauppiaita, he ovat kuninkaan ystäviä, he myyvät mielellään hänen majesteetilleen, mitä he itseään varten valmistavat. Mitä enemmän siis ostetaan… Ah, minun on lisättävä: minulla on Forant… Tunnetteko Forantia d'Artagnan?"
Colbert unohti. Hän puhutteli kapteenia aivan mutkattomasti d'Artagnaniksi, kuten kuningas teki. Mutta kapteeni hymyili.