"En", vastasi hän, "en tunne häntä."
"Hänkin on mies, jonka olen keksinyt, oikea ostajanero. Tuo Forant on minulle ostanut 350,000 naulaa rautaa tykinkuulina, 200,000 naulaa ruutia, kaksitoista lastia Pohjolan puuta, sytytyslankaa, granaatteja, pihkaa, tervaa ja mitä kaikkea lienee ostanutkaan, säästäen seitsemän prosenttia summasta, jonka nuo tavarat olisivat Ranskassa valmistettuina tulleet maksamaan."
"Oiva aatos", vastasi d'Artagnan, "valattaa hollantilaisilla tykinkuulia, jotka palaavat Hollantiin."
"Eikö olekin? Ja palaavat tappiolla!"
Ja Colbert räjähti nauramaan leveätä, kuivaa nauruaan. Häntä viehätti tämä leikinlaskunsa.
"Sitäpaitsi", hän lisäsi, "samat hollantilaiset rakentavat tällä hetkellä kuninkaalle kuutta sotalaivaa oman laivastonsa parhaimpien malliin. Destouches… Ah, te ette tuntene Destouchesia?"
"En, monsieur."
"Sillä miehellä on hyvin tarkka silmä sanoakseen, kun hän näkee aluksen vesillä, mitkä sen puutteellisuudet ja edut ovat. Suuriarvoinen ominaisuus, tiedättekös! Luonto on tosiaan eriskummainen. No niin, minusta näytti, että tuo Destouches varmaan olisi hyödyllinen mies satamassa, ja hän valvoo noiden kuuden 78-lästisen laivan rakentamista. Siitä kaikesta johtuu, paras herra d'Artagnan, että jos kuningas tahtoisi riitaantua Alankomaiden kanssa, hänellä olisi sievoinen laivasto. Ja tehän tiedätte, paremmin kuin kukaan muu, onko maa-armeija hyvä."
D'Artagnan ja Aramis katsahtivat toisiinsa, ihmetellen sitä salaperäistä työtä, jonka tuo mies oli tehnyt muutamien vuosien kuluessa.
Colbert käsitti heidät, ja häntä liikutti tämä imarteluista parhain.