"Kun emme siitä täällä Ranskassa tiedä", virkkoi d'Artagnan, "niin
Ranskan ulkopuolella aavistetaan sitä vielä vähemmän."
"Siksipä sanoin herra lähettiläälle", lausui Colbert, "että Espanjan luvatessa meille puolueettomuutensa ja Englannin meitä auttaessa…"
"Jos Englanti teitä auttaa", sanoi Aramis, "niin minä menen takuuseen
Espanjan puolueettomuudesta."
"Tuohon käteen!" kiirehti Colbert rajussa hyväluontoisuudessaan. "Ja Espanjasta puhuen: teillä ei ole Kultaisen taljan ritarimerkkiä, herttua. Kuulin kuninkaan sanovan joku päivä sitten, että hän mielellään näkisi teidän käyttävän Pyhän Mikaelin ritarikunnan suurta nauhaa."
Aramis kumarsi.
— Oh, — ajatteli d'Artagnan, — ja Portosta kun ei ole enää! Olisipa hänelle riittänyt rihmaa kyynäräkaupalla näistä antimista! Kunnon Portos!
"Meidän kesken, herra d'Artagnan", jatkoi Colbert, "lyönpä vetoa, että olisi makunne mukaista viedä muskettisoturit Hollantiin. Osaatteko uida?"
Ja hän nauroi kuten mies, joka on perin reimalla tuulella.
"Niinkuin ankerias", vakuutti d'Artagnan.
"Ah, siellä on tukalia kanavia ja rämeitä kuljettavina, herra d'Artagnan, ja parhaitakin uimareita hukkuu niihin."