"Nuhteettoman? Sen hävyttömän!" tokaisi prinsessa korskeasti.
"Voin vakuuttaa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne", sanoi de Guiche kunnioittavan lujasti, "että neiti de la Vallièrea rakastaa mies, joka ansaitsee kaikkea arvonantoa, sillä hän on rehti ritari."
"Oh, Bragelonne ehkä?"
"Minun ystäväni. Niin, Madame."
"No, mitäpä se kuningasta liikuttaa, että hän on teidän ystävänne?"
"Kuningas tietää, että Bragelonne on kihloissa neiti de la Vallièren kanssa, ja koska Raoul on uljaasti palvellut kuningasta, ei kuningas mene aiheuttamaan korvaamatonta onnettomuutta."
Madame purskahti kaikuvaan nauruun, joka teki de Guicheen tuskallisen vaikutuksen.
"Toistan teille, madame, etten usko kuninkaan hullaantuneen la Vallièreen; uskomattomuuteni todistuksena on, että tahdoin teiltä kysyä, kenen itserakkautta kuningas tässä kohden yrittänee ärsyttää. Te, joka tunnette koko hovin, auttanette minua sen seikan selvittämisessä, sitäkin varmemmin tuloksin, koska — niinhän kaikkialla puhutaan — teidän kuninkaallinen korkeutenne on hyvin sydämellisissä väleissä kuninkaaseen."
Madame puraisi huultansa ja keksimättä sopivaa vastausta muutti puheenaineen.
"Todistakaa minulle", virkkoi hän, luoden de Guicheen sellaisen katseen, jossa koko sielu näkyi kuvastuvan, "todistakaa minulle, että aikomuksenne oli tulla minulta kyselemään, minulta, joka kutsuinkin teidät puhuteltavakseni."