"Vai erehdynkö minä?" tiukkasi kuningas. "Eikö de Guichen ratsua sattunut ohimoon? Myöntänette, herra de Manicamp, että se oli eriskummainen isku."
"Sire, te tiedätte, että hevonen on hyvin älykäs eläin; se on nähtävästi yrittänyt puolustautua."
"Mutta hevonen puolustautuu takajaloillaan eikä pyri puskemaan."
"Sitten lieneekin hevonen säikähtynyt, tuiskahtanut nurin", lateli
Manicamp, "ja karju käsitättehän, sire, karju…"
"Niin, olkoonkin hevosen käynyt sillä tavoin; mutta ratsastaja?"
"No, se on yksinkertaista: karju on kääntynyt hevosesta mieheen, ja niinkuin minulla jo on ollut kunnia mainita teidän majesteetillenne, se musersi de Guichelta käden juuri silloin kun hän aikoi ampua toisen laukauksensa; ja heti jälkeenpäin se torahampaallaan vihlaisi rintaa."
"Tuo on todellakin peräti todennäköistä, herra de Manicamp, te olette kaunopuheinen mies ja erinomainen kertoja."
"Teidän majesteettinne on hyvin armollinen", sanoi Manicamp kumartaen aivan pyörällä päästään.
"Mutta tästä päivästä alkaen minä kiellänkin aatelismiehiltä villikarjun pyynnin väijyksistä. Peste, yhtä hyvin voisi tehdä kaksintaistelun heille luvalliseksi!"
Manicamp säpsähti ja oli vetäytymäisillään pois.