"Kiitos, Madame, iäti muistan minulle tekemänne palveluksen."
Ja teeskennellyn kohteliaasti kumartaen hän poistui.
Astuessaan kuvastimen ohi näki hän silmäinsä punoittavan ja polki vihaisesti jalkaa. Mutta se oli myöhäistä; ovelle asettuneet Malicorne ja d'Artagnan olivat jo nähneet hänen silmänsä.
— Kuningas on itkenyt, — ajatteli Malicorne.
D'Artagnan lähestyi kunnioittavasti hallitsijaansa.
"Sire", kuiskasi hän, "teidän on mentävä pikkuportaiden kautta."
"Minkätähden?"
"Koska tien tomu on jättänyt jälkiä kasvoihinne", sanoi d'Artagnan. "Menkää sire, menkää." — Mordioux! — ajatteli hän — joskin kuningas on pehminnyt kuin lapsi, kavahtakoon aiheuttamasta kyyneleitä sille, jonka tähden kuningas on vetistellyt!
170.
Nuoren kreivittären nenäliina.