Kuten Malicorne, tarkkaan laskeskeleva mies, oli edellyttänyt, saatiin kaikki nämä työt valmiiksi neljässäkolmatta tunnissa. Puuseppää palkittiin neljälläkolmatta louisdorilla ja hän poistui peräti riemuissaan; olihan se yhtä paljon kuin hän muutoin ansaitsi kuudessa kuukaudessa.
Kukaan ei vähääkään aavistanut, mitä neiti de la Vallièren huoneen alla oli puuhattu. Mutta toisen päivän iltana, juuri kun la Vallière oli päässyt Madamen palveluksesta ja astunut suojaansa, kuului heikko rasahdus huoneen perältä. Kummastuneena hän katsahti ääntä kohti.
"Kuka siellä?" hän huudahti pelästyneenä.
"Minä", vastasi kuninkaan tuttu ääni.
"Te!… te!" huudahti nuori tyttö, hetkiseksi luullen näkevänsä unta.
"Mutta missä sitten olette?… Tekö, sire?"
"Täällä", vastasi kuningas, työntäen seinukkeen liuskoista yhden syrjään ja ilmestyen kuin haamu huoneen perälle.
La Vallière parahti ja vaipui koko ruumiiltaan väristen nojatuoliin.
174.
Ilmestys.
La Vallière toipui pian hämmästyksestään. Kunnioittavaisella esiintymisellään kuningas tuotti tytölle enemmän luottamusta kuin hänen ilmestymisensä oli hätäännyttänyt ja huomatessaan, että nuorta kreivitärtä erityisesti säikytti kysymys, miten hän oli voinut tunkeutua kammioon, Ludvig selitti hänelle seinukkeen kätkemien portaiden rakenteen ja vakuutti, että hän ei suinkaan ollut mikään yliluonnollinen näky.