"Oi, sire", virkkoi la Vallière pudistaen vaaleata päätänsä ja hymyillen herttaisesti, "läsnä- tai poissaolevana näen teidät sieluni silmillä yhtä selvästi joka hetki."
"Ja se merkitsee, Louise?"
"Oi, sen te hyvin tiedätte, sire: se merkitsee, että tyttörukka, jonka salaisuuden te yllätitte Fontainebleaussa ja jonka te tulitte tempaisemaan takaisin ristin juurelta, ei ole hetkeäkään teitä ajattelematta."
"Louise, sinä saat minun iloni ylimmilleen."
La Vallière hymyili surullisesti ja jatkoi:
"Mutta, sire, oletteko ajatellut, että nerokas keksintönne ei voi meille olla miksikään hyödyksi?"
"Ja miksei? Sano; minä kuuntelen."
"Sentähden, sire, että asumani huone ei ole turvattu etsiskelyiltä, jos niitä tahdotaan panna toimeen. Madame voi sattua tulemaan, ja joka hetki vuorokaudesta toverini käyvät täällä. Oveni lukitseminen sisäpuolelta antaisi minut ilmi yhtä selvästi kuin jos kirjoittaisin sen päälle: 'Älkää astuko sisälle, kuningas on täällä!' Ja tiedättekö, sire, tälläkään hetkellä ei mikään estä ovea aukenemasta ja teidän majesteettianne tulemasta yllätetyksi minun luotani."
"Silloinhan", vastasi kuningas myhäillen, "minut todellakin luultaisiin aaveeksi, sillä kukaan ei voisi sanoa, mistä olen tänne tullut. Ainoastaan kummitukset kulkevat seinien ja lattiain läpi."
"Voi, sire, millainen seikkailu! Ajatelkaahan, mikä häväistysjuttu siitä syntyisi! Mitään sellaista ei vielä koskaan liene sanottu hovineidoista, eikäpä meikäläisiä tyttöparkoja ihmisten ilkeys kuitenkaan juuri sääli."