"Minun tähteni?" toisti onneton tyttönen kuin toimimaan asetettu kone.
"Ja nähdessäni kirjeen sulkemattomana Madamen pöydällä olin siinä lukevinani…"
"Olit siinä lukevinasi…"
"Ehkäpä erehdyin."
"Mitä?… Sano!"
"Bragelonnen nimen."
La Vallière nousi mitä tuskallisimman järkkymyksen vallassa.
"Montalais", valitti hän nyyhkäisyjen tukahduttamalla äänellä, "häipyneet ovat jo lapsuuden ja viattomuuden hymyilevät unelmat. Minulla ei enää ole mitään sinulta eikä muiltakaan salattavaa. Elämäni on ilmeistä ja avautuu kuin kirja kaikkien luettavaksi kuninkaasta ensimmäiseen ohikulkijaan asti. Aure, rakas Aureni, mitä tehdä? Mitä tästä tulee?"
Montalais siirrähti lähemmäksi.
"Dame, kysyppä neuvoa itseltäsi", sanoi hän.