"Minä en ota lukuun miss Stewartia", oikaisi kuningas, "hän on kuninkaallinen syötti, ja koska minä olen siitä tärppinyt, ei toivoakseni kukaan muu häneen iske silmäänsä. Sanalla sanoen, en halua, että olen turhaan mielitellyt tätä nuorta miestä. Hän jää luoksemme, ja hän nai täältä, tai God damn me!"
"Ja varmaankaan hän naituansa ei siitä teidän majesteettinne ollenkaan pahoittele, vaan päinvastoin tuntee kiitollisuutta, — sillä kaikki koettavat häntä miellyttää, yksinpä Buckingham, joka — uskomatonta kyllä — koettaa asettua varjoon hänen tieltään."
"Ja vieläpä miss Stewartkin, joka sanoo häntä hurmaavaksi ritariksi."
"Kuulkaahan, sire, te olette kylliksi kehunut miss Grafftonia. Puhukaa minulle hiukan Bragelonnestakin vuorostaan. Mutta muuten, sire, te olette viime aikoina käynyt ihmeellisen hyväluontoiseksi. Ajattelette poissaolevia, annatte loukkaukset anteeksi, olette melkein täydellinen. Mistä se johtuu?…"
Kaarle II alkoi nauraa.
"Siitä, että te annatte itseänne rakastaa", virkkoi hän.
"Hoo, kyllä siihen lienee muu syy!"
"No, teenhän toki veljelleni Ludvig XIV:lle mieliksi."
"Esittäkää joku parempi vielä."
"No, oikea syy on, että Buckingham suositteli minulle tätä nuorta miestä, lausuen: 'Sire, Bragelonnen varakreivin hyväksi luovun jo miss Grafftonia tavoittelemasta; tehkää te kuten minäkin.'"