"Vakuutan teille, herttuatar, että te ette voi käyttää niitä kuningattaren luona."
"Oh, voin käyttää kaikkia perusteita hänen luonansa, mikä vain on tarvis."
— No, räkätä vain, hohkanärhi! — ajatteli Aramis; — sihise, kyy!
Mutta herttuatar oli puhunut kyllikseen ja teki lähtöä.
Aramis toimitti hänelle vielä nöyryytyksen — koston toisen tukalasta juonimisesta. Hän soitti kelloa. Salonkiin ilmestyi heti valoa, ja haarakynttiläin luodessa hohteensa herttuattaren kuihtuneille kasvoille piispa kohdisti pitkän ivallisen katseen noihin kalventuneihin ja painuneihin poskiin, kiillottomiin silmiin ja yhteenpuristuneihin huuliin, jotka eivät kyenneet salaamaan mustuneita ja harvalukuisia hampaita. Itse hän ojensi sirosti esiin suorat ja jäntevät säärensä, nosti ylevän päänsä pystyyn ja hymyili näyttääkseen hampaitaan, joilla vielä oli valossa jonkun verran hohtoa. Elähtänyt keimailijatar tunsi pilkallisen maailmanmiehen piston; juuri hänen vieressään oli iso kuvastin, jossa hänen huolellisesti salailtu raihnaisuutensa kävi ilmeiseksi vastakohdan tehostamana.
Huojuvin askelin ja hätäisyyden huumaamana hän silloin riensi ulos edes hyvästelemättä Aramista, joka kumarsin rohkeana ja pulskana kuin entiseen aikaan muskettisoturina ollessaan. Kepeän keikarimaisesti lipui Aramis lattian yli, saattaakseen häntä ovelle asti.
Rouva de Chevreuse viittasi palvelijaansa sieppaamaan jälleen musketin olalleen ja läksi tiehensä talosta, jossa kaksi hellää ystävystä ei ollut päässyt yhteisymmärrykseen, syystä että he olivat ymmärtäneet toisiaan liian hyvin.
180.
Toisen hylkäämä kauppa voidaan tehdä toisen kanssa.
Baudoyer-aukion talosta ajoi Chevreusen herttuatar suoraan kotiinsa, epäilemättä peläten, että häntä voitaisiin pitää silmällä. Mutta heti kun oli varmistunut siitä, että kukaan ei ollut seurannut häntä taloon, hän käski avata toiselle kadulle johtavan puutarhaportin ja ajoi Croix-des-Petits-Champs-kadulle, jonka varrella herra Colbert asui.