"Olkaa taipuisa myönnytyksiin, ja asian tultua järjestetyksi…"
"Pyydän häneltä heti allekirjoitusta."
"Varokaa sitä kaikin mokomin!… Älkää koskaan puhuko hänen kanssaan kirjallisista tai suullisistakaan vakuutuksista ikäänkuin purkamisen pelossa, kuuletteko? Te tärvelisitte sillä koko homman!"
"No, mutta mitä siis tehdä, monseigneur? On kovin vaikea…"
"Koettakaa vain sievästi saada hänet lyömään kättä päälle…
Menkäähän!"
182.
Haudattu salaisuus esille.
Leskikuningatar istui makuuhuoneessaan Palais-Royalissa rouva de Mottevillen ja señora Molinan kanssa. Kuningasta oli iltaan asti odotettu tulevaksi, mutta häntä ei ollut kuulunut; Itävallan Anna oli hyvin kärsimättömäksi käyden lähettänyt jo usean kerran tiedustamaan häntä. Tuntui olevan ukkosta ilmassa. Hovimiehet ja -naiset välttelivät toisissa etuhuoneissa ja käytävissä, ollakseen puhumatta hankalista seikoista.
Kruununprinssi oli aamusella lähtenyt kuninkaan kumppaniksi metsästysretkelle. Madame oli sulkeutunut kotosalle nyreänä koko maailmaa kohtaan. Leskikuningatar taasen oli nyt lausunut rukouksensa latinaksi, mutta ryhtynyt sitten puhtaalla Kastilian murteella pitämään perhepakinaa kahden ystävättärensä kanssa; rouva de Motteville ymmärsi valtiattarensa äidinkieltä aivan hyvin, vaikka hän itse käyttikin keskustelussa ranskaa. Ensin nämä kolme naista ehdyttivät kaikki teeskentelevän kohteliaat puheentavat sen surkean totuuden vahvistamiseksi, että kuninkaan käytös sai kuningattaren, leskikuningattaren ja koko sukukunnan ihan kuolemaan mielipahasta; valituin sanoin sitten eri puolilta mitä ankarimmin tuomittiin neiti de la Vallièren esiintyminen, ja lopuksi leskikuningatar päätti nämä soimaukset huokaisemalla raskaasti Molinalle:
"Estos hijos!"